TREND News -lehti

TRENDI News -lehti, 2/2001

Teksti: Mariitta Hämäläinen
Kuvat: Professori Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaala ja Kai Sairanen

Hiustensiirto parantaa elämän laatua

Mitä tehdä, jos miestyyppisestä kaljuuntumisesta kasvaa sosiaalinen ongelma? Vaihtoehtoja on kaksi: syrjäytyminen tai hiustensiirto. Moni valitsee jälkimmäisen ja elää taas täyttä elämää.

Joka toisella 50-vuotiaalla suomalaismiehellä on hiustenlähtöongelmia. Periytyvää kaljuuntumista esiintyy myös naisilla, mutta kampaajan avulla he pystyvät piilottamaan ongelmansa paremmin kuin miehet.
Miestyppiseen kaljuuntumiseen vaikuttavat perintötekijät, testosteronin määrä ja aika.
Professori Rolf E.A. Nordström aloitti hiustensiirtoleikkaukset ensimmäisenä Suomessa vuonna 1974. Ainoana maailmassa hän teki myös väitöskirjansa tältä alueelta. Lähes 30 vuoden aikana Nordström on tehnyt lähes 20 000 hiustensiirtoleikkausta ja toiminut plastiikkakirurgian kansainvälisenä kehittäjänä ja
opettajana. Hiustensiirtotutkimuksen maailman kattojärjestö International Society of Hair Restoration Surgery myönsi Nordströmille vuonna 1997 Platinum Follicle Award palkinnon. Se on korkein tunnustus, joka annetaan alan tutkimustyöstä.

”Hyvien leikkaustulosten ansiosta sairaalamme voi ainoana maailmassa antaa potilaille takuun siitä, että hiuksia kasvaa vähintään luvattu määrä”, Nordström korostaa.

Professori Nordströmin Plastiikkakirurgiseen Sairaalaan tulee ympäri maailmaa potilaita, jotka haluavat apua muualla suoritettujen leikkausten korjaamiseen.

”Suosittelenkin, että hiustensiirtoleikkausta harkitseva potilas pyytää nähtäväkseen kuvia kirurgin aikaisemmista tuloksista. Etenkin hiusrajan kuvista pystyy hyvin arvioimaan työn laatua. Näin potilas voi varmistua siitä, että hänkin saa toivotunlaisen tuloksen.”


MINI- JA MIKROSIIRTEILLÄ LUONNOLLINEN TULOS

Potilaalle tehdään yksilöllinen leikkaussuunnitelma ja kerrotaan tarkkaan, millaisia tuloksia on odotettavissa. Päämäärän visualisoimisessa käytetään plastiikkakirurgiaan kehitettyä tietokoneohjelmaa. Kun tavoitteena on luonnollinen, tasainen ja tuuhea hiustenkasvu, leikkauksessa käytetään tavallisesti useita menetelmiä. Eniten Nordström käyttää kehittämäänsä mikrosiirremenetelmää, joka on kaljuuden hoidossa nykyisin kaikkialla tärkein ja käytetyin menetelmä.
Hiustensiirtoa ei voida tehdä ilman potilaan omia ’varaosia’. Siirrettävät hiukset otetaan pysyvien hiusten kasvualueelta leikkaamalla takaraivon päänahasta noin sentin korkuinen, nauhamainen pala. Siitä hiukset leikataan mikroskoopin alla pieniksi yksiköiksi. Osa siirteistä on 3-5 hiusta käsittäviä minisiirteitä ja osa 1-2 hiuksen mikrosiirteitä. Normaalisti hiukset kasvavat 1-5 hiuksen yksiköinä talirauhasen ja sitä ympäröivän kalvon sisällä. Yksikön kaikki hiukset tulevat ulos samasta kanavasta. Siirre istutetaan uuteen paikkaan tekemällä päänahkaan pieni reikä. Pienimmät mikrosiirteet sijoitetaan hiusrajaan. Noin kahdeksan tuntia kestävässä leikkauksessa voidaan siirtää jopa 3000 siirrettä. Leikkaussalissa työskentelee kuuden ammattilaisen tiimi.

”Mikrosiirteillä saadaan niin luonnollinen tulos, ettei leikkauksen jälkiä näy. Leikkaus vaatii äärimmäistä tarkkuutta ja suurta leikkausryhmää. Meillä on upea plastiikkakirurgian erikoistunut henkilökunta, joka on työskennellyt sairaalassani pitkään. Teemme vuodessa noin tuhat leikkausta.”

Siirteillä voidaan parantaa myös huulihalkiopotilaan ulkonäköä. Niistä voidaan rakentaa hänelle viikset. Siirteiden avulla voidaan tehdä kulmakarvatkin.

LEIKKAUS POTILAALLE HELPPO

Hiustensiirtoleikkaus tehdään paikallispuudutuksessa ja se on potilaalle kivuton. Hän pääsee kotiin jo samana päivänä, mutta voi halutessaan jäädä yöksi sairaalaan. Päänahan särkyä lievittää tavallinen särkylääke. Seuraavana päivänä sairaalassa poistetaan siteet ja päänahka pestään. Turvotusta saattaa nousta otsan alueelle ja silmäluomiin muutaman päivän ajaksi. Ompeleet poistetaan kymmenen päivän kuluttua leikkauksesta. Leikkausalueet paranevat muutamassa viikossa.

Siirretyt hiukset katkeavat noin kolmen viikon kuluttua. Hius siirtyy lepotilaan ja alkaa kasvaa uudelleen puolen vuoden kuluttua. Kun muutos on hidas, se ei herätä ympäristössä hämmästystä tai kiusallista huomiota. Odottavan aika vain tahtoo tuntua pitkältä. Potilaan tilannetta seurataan sairaalassa myös valokuvien avulla. Hoidettavat alueet kuvataan ennen leikkausta, ompeleiden poiston jälkeen ja noin vuoden
kuluttua, kun hiukset ovat kasvaneet.

SIIRRETYT HIUKSET KOKO LOPPUELÄMÄN ILO

”Hiuksilla on hämmästyttävän suuri psykologinen ja sosiaalinen vaikutus. Hiustenlähtö on arka asia”, Nordström sanoo. ”Parturi ei oikein voi ottaa sitä puheeksi ja asiakas ei ehkä haluaisikaan puhua siitä. Hiustensiirtoleikkaukset ovat tätä päivää, mutta monelle asia on vielä tuntematon. Ja sitten on paljon niitä, jotka eivät edes usko, että hiustensiirto on totta. Siirretyt hiukset todella pysyvät päässä koko loppuelämän. Ne käyttäytyvät samalla tavoin kuin alkuperäisessä kasvuympäristössään ja myös aikanaan harmaantuvat yhtä aikaa potilaan muiden hiusten kanssa. Niitä voidaan esimerkiksi värjätä tavallisten hiusten tapaan.”

”Jos kaljuuntuminen ei häiritse ihmisen elämää, hän ei myöskään tarvitse hiustensiirtoa. Useimmille ongelma on kuitenkin todella suuri. Silloin tieto avun mahdollisuudesta on todella tarpeen. Leikkaus on yksi merkki siitä, että ihminen pitää huolta itsestään. Monet potilaani ovat hiustensiirron jälkeen alkaneet kuntoilla, syödä terveellisemmin ja huolehtia muutenkin hyvästä olostaan.”

Koko päivän kestävä, uusimmalla tekniikalla toteuttava leikkaus maksaa noin 50 000 markkaa. Pienempien leikkausten hinnasto alkaa 20 000 markasta. Nordström tekee hiustensiirtoja potilaille, jotka ovat vähintään 23-vuotiaita. Yläikärajaa ei ole.

”Vanhimmat potilaani ovat lähes 80-vuotiaita. He haluavat laatua viimeisiin vuosiinsa. Joskus ajatuksen kypsyminen vie niinkin kauan.”

JANNE SAI UUDEN ELÄMÄN

Janne, 30 ja risat, tunsi kaljuuntuessaan olevansa todella erilainen nuori.

”Olin pikkurikollisen näköinen. Kun menin nuorten illanviettopaikkaan, kukaan ei edes katsonut minua silmiin. Tunnelma ympärilläni oli ahdistava. Yksi pahimmista hetkistä oli se, kun kadulla eräs elokuvatuottaja pysäytti minut ja kysyi, tulisinko hänen elokuvaansa esittämään rikollista”, Janne kertoo.

”Ahdistavinta oli kuitenkin se, etten saanut mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.” Janne haki aluksi apua yleislääkäriltä ja useilta ihotautilääkäreiltä. Kaikki sanoivat, että mitään vikaa ei löydy ja tilanteeseen on vain sopeuduttava. Se kuulosti nuoresta miehestä miltei kuolemantuomiolta.

”Kävin vuonna 1991 näyttäytymässä professori Nordströmillä. Olin silloin vähän yli kaksikymppinen ja jo reippaasti kaljuuntunut. Ennen kuin tein päätöksen, minun piti kuitenkin voittaa sairaalapelkoni.”

Jannelle tehtiin ensimmäinen hiustensiirto vuonna 1996 ja muutaman vuoden kuluttua toinen. Uusimmalla menetelmällä sama tulos saadaan yhdellä koko päivän kestävällä leikkauksella. Nyt Jannella on pitkät hiukset, jotka alkavat kauniisti otsalta.

”Maailma muuttui kahden vuoden aikana lempeämmäksi ja tytötkin alkoivat kiinnostua minusta. Leikkaukset vaikuttivat uskomattoman paljon elämääni. Voin rehellisesti sanoa, että sain niiden avulla uuden elämän. Pääsin kansakoulun ensimmäiselle luokalle aikuisen elämänkokemuksella. Ystävät eivät edes muista, että olen ollut joskus kalju”, Janne sanoo.

MATTI EI HALUNNUT KATKEROITUA

Miltä tuntuu pojasta, jonka päälaki alkaa kaljuuntua jo 17-vuotiaana? Pahalta, sen tietää 44-vuotias Matti.

”Kun menin kavereiden kanssa tanssipaikalle, valitsin meille aina pimeimmän pöydän. Häpesin ulkomuotoani. Totta kai se vaikutti kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Sisareni työskentelee terveydenhoitoalalla. Häneltä sain tietää hiustensiirroista, joista minulla ei ollut aavistustakaan. Eihän niistä parikymmentä vuotta sitten vielä puhuttukaan. Tämä tieto oli ratkaiseva koko loppuelämäni kannalta. Otin yhteyttä professori Nordströmiin ja sovimme leikkauksesta.”

1980-luvun alussa siirretyt hiukset kasvavat kauniisti edelleen. Myöhemmin hänelle on tehty toinen leikkaus, jolla lisättiin hiusten tuuheutta. Matti on innokas kokeilemaan uutta. Yhdessä hoviparturinsa kanssa hän kulkee hiustrendien aallonharjalla: uusimmat väriefektit löytyvät varmasti Matin hiuksista.

”Mietin usein, miten katkera minusta olisi tullut ilman hiustensiirtoa. Nyt osaan suhtautua elämään ihan eri tavalla. Arvot menivät uuteen järjestykseen, pienistä ongelmista ei tarvitse välittää. Kaverit olivat mukavasti juonessa mukana. Kun hiukseni alkoivat taas kasvaa, he totesivat tansseihin lähtiessämme, että nyt mennään tukka hulmuten. Ja sitten mentiin. Eikä silloin enää tarvinnut valita pimeintä nurkkapöytää.”

Matti käy näyttäytymässä professori Nordströmin koulutustilaisuuksissa ja suostuu myös haastatteluihin.

”Olen mielelläni mukana elävänä esimerkkinä paitsi onnistuneesta lopputuloksesta myös siksi, että sain leikkauksen myötä elämääni uuden mahdollisuuden. En tyrkytä kenellekään hiustensiirtoa, mutta haluan, että mahdollisimman moni ongelman kanssa kamppaileva ainakin tietää tästä mahdollisuudesta. Tiedän, että jo tieto avun olemassaolosta vähentää ahdistusta.”

”Kaksikymmentä vuotta sitten siirretyt hyväkuntoiset hiukseni herättävät terveyden ja kauneuden ammattilaisissa aina ihmetystä. Koulutusilloissa he pääsevät vetämään minua tukasta ja toteamaan, että totta se on. Sanonkin heille leikilläni, että tulkaa räpläämään luomua.”

VILLE VALITSI HYVÄN ITSETUNNON

Ville, 33, työskentelee asiakaspalvelutehtävissä. Kun hiukset alkoivat harveta 19-vuotiaana, hän peitti ongelman kampaamalla hiukset uudella tavalla. Pitkään se ei auttanut ja Ville siirtyi millin sänkeen. Mutta kaljuuntuminen alkoi todella ahdistaa.

”Se oli minulle selkeästi itsetuntokysymys. Tiesin, että ongelmalle voidaan tehdä jotakin. Soitin professori Nordströmille viime keväänä. Tilasin myös esittelyvideon. Päätin hakea apua parhaasta paikasta, jossa hoito on taatusti turvallista”, Ville kertoo.

”Hiustenlähtö kulkee meillä suvussa, isällä on kalju. Kysyin vanhemmiltani, voinko käyttää rahaa tällaiseen operaatioon. Molemmat sanoivat heti, että totta kai.”

Leikkauksen jälkeen Ville meni joksikin aikaa ystäviltään piiloon ja kulki lippis päässä koko kesän.

”Leikkaus onnistui hyvin ja sain juuri sellaisen avun kuin olin toivonutkin. Nyt asia ei häiritse enää yhtään. Mottoni on, että jos asia on hoidettavissa, se pitää hoitaa. Ellei, on sopeuduttava. Minä en halunnut sopeutua hiustenlähtöön. Elämäni on nyt hyvällä mallilla.”

MIKKO MENOSSA JO KOLMANTEEN LEIKKAUKSEEN

Mikon, 31, hiusraja alkoi nousta ohimoilta heti armeijan jälkeen.

”Tiesin, mitä on tulossa, sillä isäni päälaki on kalju. Pidin monta vuotta hiukset todella pitkinä, ne ulottuivat puoleen selkään. Sitten alkoi jo tulla Juice-kommentteja”, Mikko muistelee. Iho alkoi paistaa päälaeltakin.

”Lehtijuttujen perusteella löysin Nordströmin Plastiikkakirurgisen Sairaalan. Ensimmäinen leikkaus tehtiin pari vuotta sitten. Sillä saatiin ohimoiden vetäytyminen kuriin. Vuoden kuluttua tehtiin toinen leikkaus, jossa hiuksia siirrettiin päälaen alueelle. Olemme nyt sopineet kolmannesta leikkauksesta, jolla lisätään hiusten tuuheutta. Se on luonteeltaan ennaltaehkäisevä.”

Mikolla oli leikkauksen jälkeen turvotusta pari päivää. Ruvet hiusnystyröistä lähtivät parin viikon kuluttua. Leikkausarpi peittyi hyvin.

”Hankalinta minulle oli olla aloillani kokonainen kuukausi leikkauksen jälkeen, sillä olen kova urheilemaan. Urheillessa verenpaine nousee ja vielä juurtumattomat hiussiirteet saattavat siirtyä paikaltaan.”

Mikko sanoo pohtineensa pitkään leikkaukseen menoa.

”Toinen vaihtoehto olisi ollut hiuslisäke. Se ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Etukäteen eniten arveluttivat operaation kustannukset suhteessa lopputulokseen. Tänään olen tyytyväinen päätökseeni ja hiukseni näyttävät yhä enemmän sellaisilta kuin olin toivonutkin.”

MITÄ PLASTIIKKAKIRURGIA ON?

Plastiikkakirurgia on kirurgian hoitoalueista laajin. Siihen kuuluvat muun muassa synnynnäiset epämuodostumat, palo- ja paleltumavammat, mikrokirurgia, vammojen ja arpien korjaukset, replantaatiot ja esteettinen eli kauneuskirurgia.

”Sairaalassamme tehdään kaikkia plastiikkakirurgisia leikkauksia. Olemme erikoistuneet esteettiseen kirurgiaan ja hiustensiirtoihin. Niillä voimme antaa potilaille uudet valmiudet täysipainoiseen elämään”, professori Rolf E.A. Nordström kiteyttää.

 

Professori Rolf Nordströmin plastiikkakirurginen sairaala

Etusivulle

Sairaalan
esittely

Tietoa plastiikka-
kirurgiasta

Toimenpiteet

Yhteydenotto-
lomake

Professori Nordströmin Plastiikkakirurginen Sairaala
Puhelin (09) 612 6363, faksi (09) 6126 3610, sähköposti info@nordstromhospital.fi
Annankatu 11 B, 00120 Helsinki